Olen Tuija Timonen-Konsti, 65-vuotias eläkeläinen. Lähes koko työurani ajan opiskelin jotain, en kuitenkaan kieliä. Niinpä voittekin arvata, että nykyinen kielten opiskelu on ollut minulle voimaannuttava kokemus.
Jo ensimmäisellä kurssilla elävä kieli oli perusasia. Kuuntelimme syntyperäisen venäläisen puhetta ja yritimme toistaa perässä. Parasta on, että harjoittelua voi jatkaa kotona yksin eikä tarvitse arastella omaa osaamattomuuttaan. Verkko-opiskelu antaa muutenkin lähes rajattomia mahdollisuuksia. Oppia voi monella tavalla, vaikka tutustumalla venäläisten ravintoloiden nettisivuihin.
Kaikessa uuden oppimisessa on se mukava puoli, että silmät avautuvat näkemään uusia asioita. Olen ajanut Savonlinnan ja Lappeenrannan väliä pari kertaa kuukaudessa jo monen vuoden ajan. Kuitenkin vasta tänä talvena huomasin, kuinka monta venäjänkielistä mainoskylttiä matkan varrella on. Niistä olen ymmärtänyt, että ainakin kalaa ja mätiä on tarjolla.
Venäjän opiskelu on minulle hyödyllistä myös siksi, että tarvitsen sitä tavatessani venäläisiä tuttaviani. He eivät juurikaan puhu länsimaisia kieliä ja ovat mielissään, kun saavat kommunikoida äidinkielellään. Syksyllä ensimmäisellä kurssilla olin oppinut venäjänkielisiä tervehdyksiä, niinpä hyvästelin heitä sanomalla ”пока”. Vähän hämmästyneenä joku totesi, että noinkin voi sanoa. Se taisi olla kuitenkin vähän epätavallista eläkeikäisen suusta. Nyt vuoden opiskelun jälkeen pääsen taas testaamaan omaa osaamistani tosi tilanteessa. Katsotaan, ymmärtävätkö he, mitä yritän sanoa.
Tässä iässä on mukava, kun virheilleen voi nauraa eikä arvosanoista tarvitse stressata. Hyvin opiskelu kuitenkin sujuu, mutta oppimiseen pitää käyttää aikaa enemmän kuin alle kaksikymppisenä.
Venäjän kieli ja kulttuuri ovat riittävän erilaisia kuin meille tutut länsimaiset kielet ja kulttuurit, siksi suosittelen muillekin urautumisensa ehkäisystä ja muistinsa toiminnasta välittäville hyppäämistä tähän uuteen maailmaan.
