Olen Leena Pirhonen, 55-vuotias sairaanhoitaja. Työskentelen Savonlinnan keskussairaalassa sisätautien osastolla. Opiskeluineen kaikkineen hoitoalalla on vierähtänyt viimeiset 30 vuotta. Sitä ennen olin opiskellut ja työskennellyt ravintola-alalla.
Näiden vuosikymmenien aikana olin silloin tällöin miettinyt aikuislukiota. Viime elokuussa sitten aloitin opiskelun tavoitteena ylioppilastutkinto. Kolmevuorotyön ohella opiskeleminen on haastavuudessaan tuonut hyvää vastapainoa työlle. Yllättävää kyllä, jaksamisen kanssa ei ole ollut ongelmaa, vaikka sitä alkuun mietinkin. Aikatauluttamisen kanssa taas joustoa on löytynyt niin aikuislukion kuin työantajankin puolelta.
Vieraat kielet ovat kiehtoneet minua aina. Nuorena minulla oli kirjekavereita mm. Englannista, Italiasta, USA:sta ja Japanista. Heistä japanilaisen Mamikon kanssa pidämme yhteyttä edelleen. Englannin ja ruotsin lisäksi yläkoulussa opiskelin valinnaisena saksaa kaksi vuotta sekä hotelli-ja ravintolakoulussa ranskaa vuoden.Sairaalassa olen aikaisemmin toiminut kansainvälisten sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaajana. Se on ollut todella mielenkiintoista, opettavaista ja avartavaa.
Aikuislukiossa voin nyt kehittää suullista ja kirjallista kielitaitoani sekä kielioppia ainakin englannin ja ruotsin osalta, toivottavasti myös saksan. Ja espanjan sitten myöhemmin.
Olen viihtynyt aikuislukiossa todella hyvin. Opetus on laadukasta, monipuolista ja kannustavaa. Oppiminen on ollut palkitsevaa, pienet ryhmäkoot ilman suurta hälinää ovat sopineet hyvin minulle. Pienissä ryhmissä tutustuu helposti muihin opiskelijoihin ja syntyy hyviä keskusteluja. Hyvässä ilmapiirissä on helppoa ja mukavaa opiskella.
Suosittelen lämpimästi opiskelua aikuislukiossa!