Nimeni on Mirjami Piiroinen ja olen meksikolais-suomalainen. Minulla on suomalainen äiti, mutta olen syntynyt ja elänyt suuren osan elämästäni Meksikossa. Lapsena asuimme perheemme kanssa Ruotsissa kolme vuotta isäni töiden takia, ja siellä äitini laittoi minut suomalaiseen päiväkotiin. Silloin opin puhumaan suomen kieltä, ja siitä lähtien olenkin puhunut suomea toisena äidinkielenäni.
Muutimme myöhemmin takaisin Meksikoon, ja minä kävin kaikki koulut siellä. Niinpä minä olen oppinut vain puhumaan suomea, en ole oppinut kirjoittamaan täydellistä suomea. Nyt aikuisena, kun olen hankkinut uuden ammatin Suomesta, olen ajatellut, että minun täytyy kehittää kirjoitustaitojani. Aikasemmin minulla ei oikein ollut tarvetta, sillä pärjäsin hyvin pelkästään puhumalla, mutta nyt ajattelen, että on hyvä oppia kirjoittamaan paremmin. Tällä hetkellä olen motivoitunut, vaikka suomen kieli on vaikeaa. Olen töissä iltapäiväkerhossa 1-2 luokkalaisten lasten kanssa ja minun täytyy esimerkiksi opastaa lapsia läksyjen teossa.
Päätin tulla aikuislukioon suomen kielen peruskursseille 6-10 oppimaan säännöt, sijamuodot ja taivutukset sekä samalla käyn myös S2-jatkokurseilla (eli lukiokursseilla), jotta oppisin ilmaisemaan ja kirjoittamaan paremmin vaikeampia tekstejä. Käyn siis molemmilla kursseilla samana iltapäivänä, kaksi kertaa viikossa.
Suomessa olen opiskellut koulunkäynninohjaajan ammatin. Aikasemmat koulutukseni/ammattini ovat restonomia vastaava korkeakoulututkinto Meksikosta sekä hieroja – ja luontaishoitajan ammatti Isosta-Britanniasta.
Muutimme suomalaisen mieheni ja kahden lapsemme kanssa takaisin Suomeen asuttuani 10 vuotta Isossa-Britanniassa, noin 4 vuotta sitten. Minä olin asunut aikasemmin Suomessa noin 1.5 vuotta ja sitten lähdin Iso -Britanniaan. Sieltä sitten löysin mieheni, joka oli jo asunut myös monta vuotta pois Suomesta. Myöhemmin päätimme tulla Suomeen lapsiemme kanssa ja hankkia rauhallisemman ja turvallisemman elämän täältä. Päädyimme Savonlinnaan, koska alkuperäiset suunnitelmamme eivät toteutuneet.
Tällä hetkellä viihdymme täällä ja lapsilla ja meillä on hyvä elämä. Savonlinna on kaunis ja rauhallinen paikka täynnä luontoa, josta perheemme kanssa nautimme tosi paljon, varsinkin kesäaikana.