Olen Piia Karjalainen, 42-vuotias ranskan kielen maisteri, joka on työskennellyt niin matkailu- kuin kulttuurialalla. Välillä olin kotona lasten kanssa ja täydensin sen jälkeen SAMIedulla osaamistani markkinointiviestinnän ammattitutkinnolla ja työssä oppimisen kautta pääsin Savonlinnan Teatteriin töihin erilaisiin toimisto-, tuotanto- ja markkinointitehtäviin. Teatterilla sain olla kolme vuotta eri pituisissa työsuhteissa. Työskentelen nykyisin Riihisaari – Saimaan luonto- ja museokeskuksessa asiakasneuvojana. Vapaa-ajallani laulan Savonlinna-kuorossa ja opiskelen myös Savonlinnan oppaiden ja Savonlinnan kesäyliopiston järjestämällä matkailuoppaan peruskurssilla.
Savonlinnan aikuislukiossa opiskelen venäjän kieltä. Jo aiemmin matkailualalla työskennellessäni olin ajatellut, että tällä seudulla venäjästä olisi varmasti hyötyä, ja kun jäin työttömäksi Savonlinnan Teatterista eikä oman alan töitä alkanut löytyä, päätin käyttää vapaa-ajan hyödyksi ja aloittaa kieliopinnot. Mietin eri oppilaitosvaihtoehtoja ja totesin, että aikuislukiossa olisi tavoitteellisinta opiskella. Kesken lukuvuotta opintojen aloitus oli mahdollista vain verkkokurssina, mutta totesin sen hyvin haastavaksi täysin vieraan kielen oppimisessa ja niin sovin sekä verkkokurssia että lähitunteja pitävien opettajien kanssa, että siirryn suoraan käynnissä olevalle kolmoskurssille, missä oli lähiopetusta. Voi sitä haasteiden ja epätoivonkin tunteen määrää ekoilla tunneilla… Vaan niinpä selvisin siitä kurssista tiukalla pänttäämisellä, ja sen jälkeen oli helppoa suorittaa se roikkumaan jäänyt ykköskurssikin verkossa. Nyt opiskelemme jo kuutoskurssilla ja tavoitteena on kirjoittaa ensi keväänä lyhyt venäjä muiden kurssikavereiden kanssa.
Opiskelussa on parasta tietysti itse oppiminen ja mukava opiskeluporukka. On hienoa huomata tunnistavansa sanoja vaikkapa opasteissa tai muissa teksteissä. Jörn Donneria mukaillen: Opiskelu kannattaa aina!