Olen Antti Tanhuamäki. Ikää minulla on 31 vuotta ja olen lähtöjään savonlinnalainen. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2007 Savonlinnan lyseon lukiosta, jonka jälkeen olen kouluttanut itseäni liikunta- ja terveydenhoitoalalla. Olen opiskellut hierojaksi, liikuntaneuvojaksi ja fysioterapeutiksi. Teen edelleen fysioterapeutin töitä päätoimisesti.
Nyt 10-11 vuotta sen jälkeen, kun sain valkolakin päähäni, olen innostunut luonnontieteellisistä aineista, biologiasta, fysiikasta ja kemiasta, sekä niihin liittyvistä ilmiöistä täysin eri tavalla kuin päivälukiota käydessäni. Tavoitteenani onkin opiskella aikuislukiossa mahdollisimman kattavasti työn ohessa omaan tahtiin näitä aineita sellaisella pitkän tähtäimen tavoitteella, että ymmärtäisin luonnontieteellisiä aineita mahdollisimman hyvin ja voisin vielä tulevaisuudessa hakea jatko-opintoihin, joissa näitä tarvitaan, koska koen, että työuraa on omalla sukupolvella jäljellä vielä parhaimmillaan todella paljon eikä koskaan ole liian myöhäistä jatko-opiskella.
Jo ennen aikuislukioon ilmoittautumista kaivoin vanhat kirjani esille sekä lainasin hieman lisämateriaalia (aikanaan kävin vain kemian ja fysiikan pakolliset ykköskurssit) ja huomasin, että jo noinkin vähällä opiskelulla tietyt alaani liittyvät biomekaaniset asiat avautuivat minulle uudella tavalla.
Koen, että aikuislukiossa minulla on mahdollisuus kehittyä kattavan opetuksen myötä lisää ja voin itse opiskella tietokoneella nykyaikaisesti oman aikatauluni mukaisesti, mikä on työssä käyvälle tärkeää. Parasta aikuislukiossa opiskelussa onkin se, että voin opiskella omaan tahtiini, ja tietysti on motivoivaa huomata onnistumisten myötä kehittyvänsä pienin askelin asioissa, jotka tuntuivat silloin vuosikymmen sitten itselleni jos ei utopialta, niin ainakin vaikeilta hahmottaa. Vastaan tulee edelleen vaikeita asioita, jotka vaativat pohdiskelua eivätkä tunnu avautuvan, mutta nyt koen, että noiden ratkaisuun on enemmän resursseja keskittyä, kun minulla ei ole samaan aikaan niin montaa ainetta opiskeltavana ja voin keskittyä juuri siihen, mikä itseäni kiinnostaa eniten.
Voin suositella lämpimästi aikuislukiossa opiskelua sitä harkitseville iästä tai tavoitteista huolimatta, koska missään muodossa opiskelu ei mene hukkaan tulevaisuutta ajatellen. Koen, että etenkin kaltaisilleni “myöhäisherääjille” tämä on laadukas vaihtoehto täydentää, kerrata tai oppia kokonaan uusia asioita, jotka eivät edes aikaisemmin olisi kiinnostaneet lainkaan.