Kuukauden opiskelija: Margit Virtanen

Olen Margit Virtanen, 59-vuotias punkaharjulainen. Tulin aikuislukioon syksyllä 2019 opiskelemaan espanjan lukiokursseja.

Olen aina ollut kiinnostunut vieraista kielistä. Aiemmin olen opiskellut muun muassa ranskaa aikuislukiossa ja italian alkeita työväenopistossa. Mielestäni juuri näiden lukiokurssien opiskelu on ehdottomasti tehokkain tapa opiskella kieliä.

Minulla on vielä muutama espanjan kurssi aikuislukiossa jäljellä. Aion totta kai suorittaa ne ja sitten päätän, osallistunko ensi kevään espanjan ylioppilaskokeeseen. Toivottavasti tulevaisuudessa pääsen myös matkustamaan Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Espanjassa ja kokeilemaan käytännössä espanjan kielen taitojani. Espanja on kielenä kaunis ja ääntämisen  on mielestäni suomalaisille selkeää ja helppoakin, toki esimerkiksi  h ja j:n ääntäminen tuovat omat haasteensa. Verbit ja niiden persoona- ja aikamuodot taas ovat haasteellisia ja muistettavaa on paljon. Sanonta siitä, että espanjan kieli on verbien Rolls-Royce, pitääkin mielestäni täysin paikkaansa.

Aikuislukiossa parasta tehokkaan opetuksen lisäksi on kurssin muut opiskelijat. Meillä on espanjassa tosi hyvä ryhmä, ja on ollut ihana tutustua eri-ikäisiin espanjan kielen opiskelijoihin. Haluankin kannustaa kaikkia rohkeasti mukaan: opiskelu on todella palkitsevaa!