Apulaisrehtorin tervehdys

Hyvä kevätjuhlaväki, opiskelijat ja opettajat. Kulunut lukuvuosi alkaa olla ohi, on siis pienimuotoisen juhlinnan aika. Tässä kohtaa on hyvä katsella hieman taaksepäin kulunutta lukuvuotta. Juhlan keskellä on hyvä kuitenkin muistaa, että arki on loppujen lopuksi aikamoista juhlaa. Tavallisen arjen merkityksen huomannee parhaiten vasta silloin, kun sitä ei enää ole. Siihen turtuu, koska kaikkeen hyvään tottuu. Voidaan siis sanoa, että arki on ollut koulussamme hyvää, olemme tottuneet hyvään.

Juhlavuosi on takanapäin – eli Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlavuosi on juhlittu. Tätä vuotta on leimannut sadan vuoden takaisen sisällissodan yhä edelleenkin kipeiden muistojen tarkastelu. Huomattavasti vähemmälle huomiolle on jäänyt Savonlinnan aikuislukion 40-vuotisjuhlavuosi. Ehkä juhlimme syksyllä työn merkeissä, mutta tuskin lähdemme merkkivuotta pakoon matkoille, keksitään jotakin meille sopivaa. 40-vuotisjuhlaan liittyy sellainen huomio, että islamin perustajan, profeetta Muhammadin mukaan mies on parhaimmillaan 40-vuotiaana. Luotetaan siis siihen, että sama pätee myös aikuislukioihin.

Perustehtävämme on tänäkin vuonna ollut opetuksen tarjoaminen. Opetusta olemme tarjonneet edelleen pienentyneelle opiskelijajoukolle. Tätä puhetta varten tarkastelin aiempia vuosikertomuksia. Neljän vuoden takaisesta huippulukemasta on tultu alaspäin liki kahdensadan opiskelijan verran. Tämä selittyy aineopiskelijoiden määrän vähenemisellä. Lukio- tai peruskoulututkintoa suorittavien määrä on pysynyt käytännössä ennallaan. Tämänhetkinen opiskelijamäärämme on 584 opiskelijaa, joista 60 suorittaa lukiota tai peruskoulua. Aineopiskelijoita on 524. Opiskelijoiden kotikuntia on 77, äidinkielten kirjo puolestaan on laaja; suomen lisäksi 23 eri kielen laajuinen. Ikähaarukka opiskelijoilla vaihtelee 17 ja 80 vuoden välillä.

Vuosi sitten pohdiskelin sähköistyviä ylioppilaskirjoituksia. Niistäkin on tullut osa tavallista arkeamme. Pieniä kompasteluja on koettu, mutta luddiiteiksikin hieman tunnustautuneet ovat osallistuneet sähköisiin ylioppilaskokeisiin menestyksellä. Valitettavasti tekniikan voittokulku ei ole yksiselitteinen. Naapurikoulussamme, taidelukiolla, ylioppilaskokelaalle sähköiset ylioppilaskokeet aiheuttivat migreenikohtauksen.  Valitettavasti ja luultavasti tällainen ei ole ainutkertaista, luulen että jatkossakin tällaisia ikäviä tapauksia tapahtuu. Siksi toivon, että ylioppilastutkintolautakunta löytää ongelmaan tasapuolisen ja oikeudenmukaisen ratkaisun. Ensi syksynä enää matematiikan koe tehdään perinteisellä tavalla ja vuoden kuluttua olemme läpikäyneet kokonaan sähköiset ylioppilaskokeet.

Ylioppilaat tekivät hienon suorituksen. Lukiovertailuja ei kuulemma pitäisi katsoa, ne eivät ole luotettavia.  Silti niitä tehdään vuodesta toiseen. Ja kun niitä tehdään, niin kyllähän niitä silloin katsotaan – ja niin katsoin minäkin. Ylen lukiovertailun mukaan Savonlinnan aikuislukio oli 36 aikuislukion joukossa sijalla 1. Ylen listauksessa lukioita oli kaikkineen 404 ja Savonlinnan aikuislukion oli siinä joukossa sijalla 78.  MTV:n lukiovertailussa sijoitus oli vielä pari pykälää korkeampi. Vaikka ylioppilaaksi kirjoittikin meillä pieni joukko, oli lukioiden joukossa vielä pienempiä ylioppilaaksi kirjoittaneiden ryhmiä. Ei ylpistytä tästä liikaa, mutta kun kerran olemme päässeet tälle tasolle, niin pidetään siitä kiinni jatkossakin.

On kuitenkin huomioitava muutkin opiskelijat kuin pelkät ylioppilaamme, jotka tänä vuonna lakitetaan ensimmäisen kerran yhdessä Savonlinnan lyseon lukion uusien ylioppilaiden kanssa. Yksittäisten aineiden ylioppilaskirjoituksissa suurin suosio on vieraiden kielten ylioppilaskokeissa. Joukkoon mahtuu niitä, jotka haluavat korottaa lukiovuosien arvosanoja ja niitä, jotka ovat aloittaneet aikuisiällä vieraan kielen opiskelun. Motiiveina saattavat olla työn asettamat vaatimukset tai oma harrastuneisuus. Kirjava joukko siis, kuten aikuislukiossa tapaa olla. Kirjavuutta tulisi myös sitä kautta, jos kaikkiin toivomuksiin vieraiden kielten opetustarjonnasta vastaisi kyllä. Kyselyitä ja toiveita eri kielten opiskelumahdollisuuksista esitetään paljon. Kaikkea ei kuitenkaan uskalla luvata, koska lupaukset olisi hyvä pitää. Sen sijaan käytän opettajan patenttivastauksen opiskelijan esittämään vaikeaan kysymykseen: ”En tiedä, otan selvää ensi kerraksi.”

Kuluneena lukuvuonna aloitimme ensimmäisen kerran starttilukion, äärimmäisen pienimuotoisesti tosin. Onnistumisprosentti on toisaalta täydet 100, eli lukio-opiskeluista päästiin jyvälle ja aikuislukion opiskelija pomppasi päivälukion puolelle. Toivottavasti opiskelija pääsee sitten aikanaan juhlimaan ylioppilaaksi valmistumistaan. Toista, yhtä täydellistä onnistumista juhlimme nyt ensimmäistä kertaa. Lukioon valmistavaa koulutusta tarjosimme ensimmäistä kertaa. Savonlinnan kristillisen opiston kanssa tehty yhteistyö oli äärimmäisen sujuvaa ja saimme motivoituneita opiskelijoita kouluumme. Nyt voidaan todeta, että se työllisti paljon ja aiheutti hieman kiirettäkin – etenkin opiskelijoille, mutta vähän myös meille opettajille.

Monesti aikuislukiosta puhutaan iltalukiona. Kuvaahan se melko hyvin tämän koulumuodon toimintaa, mutta olemme poikenneet siitäkin. Haluankin vielä erikseen kiittää opettajiamme siitä, että oppitunteja on annettu myös muina aikoina kuin aikuislukion normaaleina oppituntiaikoina. Kiitos kuuluu myös Savonlinnan lyseon lukion puolelle, jonka kurssitarjottimesta opiskelijat saattoivat valita itselleen kursseja. Opiskelijoille tämä on merkinnyt pitkiä päiviä ja paljon töitä. Haluan kiittää teitä siitä, että olette jaksaneet sinnikkäästi opiskella. Olette suorittaneet yhdessä lukukaudessa kokonaisen lukuvuoden työn. Se on saavutus, joka olisi saattanut jäädä monelta suorittamatta. Luva-opinnot ovat 25 kurssin laajuiset, jonka kaikki opiskelijat saavuttivat. Tältä pohjalta teidän on hyvä jatkaa tuleviin opintoihinne.

Sekä starttilukio että lukioon valmistava koulutus helpottavat lukio-opintoja. Niin ikään aikuislukion opetustarjonta helpottaa monen päivälukiolaisenkin opiskelua. Me pystymme tarjoamaan itsenäisesti suoritettavia kursseja, kauttamme pystyy suorittamaan rästiin jääneitä kursseja ja kursseillemme saa osallistua. Savonlinnan aikuislukio kehittää ja kehittyy siis edelleenkin. Koulullamme on hyvä maine laadukkaiden verkkokurssien tuottajana ja uudistuvassa Isoverstaassa olemme mukana aktiivisena opetuksen tarjoajana. Itä-Suomen aikuislukioverkossa olemme mukana jakamassa kokemuksia ja käytänteitä aikuisopetuksesta. Ensi syksystä alkaen aikuislukion opettajat jalkautuvat ammattiopisto Samieduun opettamaan lukiokursseja.

Kaikkineen voi sanoa, että Savonlinnan aikuislukiolla on oma selkeä paikkansa Savonlinnan kaupungin kouluverkossa. Toivon, että Savonlinnan aikuislukiolla on oma paikkansa myös opiskelijoiden ja opettajien sydämissä. Ahkerat ja innostuneet opiskelijat ovat onnistuneen koulun tärkein raaka-aine, osaava ja innostunut henkilökunta täydentää keitoksen. Tänäkin lukuvuonna nämä yhdistyivät ja tuottivat loistavan lopputuloksen. Tältä pohjalta voi siis onnitella opiskelijoita vielä kerran, kiittää koulun henkilökuntaa vielä kerran ja lopuksi toivottaa kaikille hyvää ja rentouttavaa kesää.

Apulaisrehtori

Jani Repo