Kuukauden opiskelija: Mirja Malin

Olen Mirja Malin, vietän oloneuvoksen päiviä lähes neljäkymmentä vuotta kestäneen työrupeaman jälkeen. Muutettuani kuutisen vuotta sitten Etelä-Karjalasta entisille asuinsijoilleni Savonlinnan Kerimäelle mietin, voisinko täyttää vapaa-aikani vaikka opiskelulla. Hakeuduin opiskelijaksi Savonlinnan aikuislukioon.
Opiskelen aikuislukiossa muun muassa englantia. Englannin kieli on kansainvälisesti tärkeä kieli, jota kohtaan päivittäin erilaisissa tilanteissa: televisiossa, radiossa, kauppakäynneillä jne. Yksi syy englannin opiskeluuni onkin, että ymmärtäisin edellä mainittujen sanoman. Olen kiinnostunut sekä halukas oppimaan uusia asioita, joista vieraat kielet ovat vahvasti mukana.
Lähiopetus on varsinkin kielten opiskelussa myönteistä, koska se auttaa omaksumaan vieraan kielen koukerot paremmin kuin itseopiskelu. Oppimisen haasteinani pidän ikäni tuomaa vaikutusta ja aiempien opiskelujeni sijoittumisen 50- ja 60-luvuille, jolloin opiskelumetodit olivat ihan toista kuin nykyisin. Tietokoneet ovat korvanneet sen ajan kirjoitus- ja laskukoneet. Yhtenä syynä haasteisiini pidän sitä, etten ole joutunut käyttämään vieraita kieliä työelämässäni tai muissakaan elämäni vaiheissa.