Kuukauden opiskelija: Merja Mielikäinen

¡Hola a todos!  Hei kaikille! Olen Merja Mielikäinen. Elämäni kymmenen ensimmäistä vuotta asuin  Ahvionsaaressa Säämingin saaristossa, josta matka johti kohti Savonlinnaa oppikouluun Talvisaloon, josta 1977 kirjoitin ylioppilaaksi. Merkonomiksi valmistuin 1979 Savonlinnan Liiketaloudellisesta Instituutista, jonka jälkeen siirryin nykyiseen työpaikkaani. Nykyään teen palkkasihteerin töitä työskennellen kahden hengen tiimissä, joka hoitaa lääkärien palkkausasioita. Työni koostuu numeroista ja laskemisesta.

Aikuislukiossa kävin aiemmin jo mukavilla englannin tunneilla ja sitten jatkoin espanjan opiskelulla syksyllä 2014. Tarkoituksenani oli ensin opetella vain numerot ykkösestä kymppiin ja tervehdyksiä, olin edellisen syksyn Espanjan matkalla koettanut painaa niitä mieleeni mutta tuloksetta. Halusin vain oppia selviytymään pienistä asioista matkoilla. Kursseilla pian huomasinkin että tämä kieli tempasi minut mukaansa, kurssi toisensa jälkeen innostuin yhä enemmän. Viehätyin myös kielen kirjoitusasusta painomerkkeineen. Opiskelu tunneilla on johdonmukaista ja hyvin suunniteltua, paljon on opittavaa ja paljon ehdimmekin tekemään erilaisina harjoitteina. Parhaita puolia ovat tietenkin oppimisen ilo ja kun nuoret ja vanhemmat opiskelijat toimivat yhdessä.  Kummallista kyllä, joskus työpäivän jälkeen olin väsyksissä mutta jo tullessani tunnille, väsymys oli poissa ja lähdin virkistäytyneenä.

Keväällä 2017 täydensin ylioppilastutkintoani kirjoittamalla espanjan, 40 vuotta aiemmin olin kirjoittanut pitkän matematiikan ja äidinkielen sekä kielistä englannin, ruotsin ja saksan. Valmistauduin espanjan kielen kirjoituksiin yhdessä silloisen kurssikaverini kanssa kokoontumalla toistemme kodeissa, teimme tehtäviä oppikirjasta ja kahlasimme paljon yo-tehtäviä yhdessä läpi innostaen toinen toisiamme.

Nuoruudessani kuuntelin paljon musiikkia ja Eviva Espanja kolahti, mutta silloin vielä en tiennyt mihin kaikki johtaa. Olen myös sarjafriikki ja olen katsonut televisiosta espanjankielisiä sarjoja kuten Grand Hotel, Muotitalo Velvet ja Ommelten välinen aika. On mukava huomata kun tunnistaa sieltä tuttuja sanoja. Kieli myös kuulostaa kauniilta.

Toivoisin että voisin myös lukea espanjankielisiä kirjoja siksi jatkan nyt tänä syksyllä espanjan opiskelua aikuislukiossa, sillä nyt on käytössä uusi oppikirja ”Acción”. Tämä kirja on nykyaikaisempi kuin ”Entre Amigos” ja tuo uutta sanastoa hieman eri tavalla.  Yritän löytää tapoja ylläpitää oppimaani ja nyt onkin yksi matka varattuna Espanjaan, jospa voisin yhdistää vielä toisen harrastukseni ,oopperan tähän matkaan.

Oppimisen ilo on kannustava voima opiskelussa, toivoisinkin että myös ne vähän empivät tulisivat joukkoomme rohkeasti, tämä on mainio tapa viettää vapaa-aikaa. On hienoa että täällä voi opiskella espanjan kieltä iästä riippumatta. Iloa kaikille opiskeluun!